Blogi ollut jonkin aikaa hiljaa.
Kirjoitanpa tähän hieman ajatuksiani projekteista joissa olen osallisena.
Olen siis tehnyt kaikenlaista hommaa Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelman näkyvyyteen liittyvissä asioissa.
Visuaalinen ilme
Imagotyöryhmän pohdiskelujen pohjalta minut laitettiin suunnittelemaan visuaalista ilmettä koulutusohjelmalle. Ensimmäinen asia mikä oli vastassa oli koulutusohjelman nimi. Keskusteluissa niin imagotyöryhmän sisällä päädyimme siihen, että sana Kuvis viittaa parhaiten koulutusohjelmaan. Olen tekemässä myös ehdotusta kuviksen vakiintuneeksi kirjoitusasuksi (siis logoksi). Näistä lisää, kun asiat etenevät.
Taidepedagoginen Studio
Koulutusohjelmajohtaja Marja Rastas halusi Kuviksella tehtävien opintoprojektien tallentamiseen ja jakamiseen sivuston. Ehdotin hänelle blogipohjaista ratkaisua, mistä hän innostuikin. Sivu tehtiin bloggerilla, eli Googlen ilmaisella blogialustalla. Blogger-pohjassa viehätti erityisesti sen helppous ja se, että sen palvelin on Googlella. Ajatus oli se, että kuka tahansa pystyy kirjoittamaan, muokkaamaan ja hallinnoimaan sivustoa. Väliin ei siis tarvita yhtään erikoisasiantuntijaa. Sivuston ulkopuolisuus suhteessa yliopistoon on myös katsottu eduksi. Sivusto pysyy itsenäisempänä ja se ei vaikutu siitä, minkälaisia päätöksiä yliopiston palveluista tehdään. Ei olisi ensimmäinen kerta, että juuri käyttöönotetun järjestelmän tuki loppuisi.
Sosiaalisen median ohjeistus
Olen suunnitellut sosiaalisen median ohjeistusta kuviksen henkilökunnalle ja opiskelijoille. Vetämilläni kursseilla käydään läpi ja käytetään somen mahdollisuuksia.
KuvisMovies
Koulutusohjelmassa tehtyjä elokuvia näkee pian netissä. Kuviksella on tallessa 70-luvulta lähtien tehtyjä elokuvia. Mikseivät ne ole vielä netissä, voisi joku kysyä. Niin minäkin kysyin, ja kohta on.
Muut sivut
Päivitin hieman muita sivujani. Klikkaa itsesi tuonne portfolio-sivustolle>
Esittelen projektejani kunnolla, kun ne ovat pidemmällä.
-H
tiistai 13. joulukuuta 2011
perjantai 30. syyskuuta 2011
Lähtökohdista ja uhkakuvista
Lähtökohdista
Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelman imagotyöryhmän alkusysäyksenä oli uhkakuva, jonka synnytti Aalto-yliopiston organisaatiomuutos. Se on selkeästi vavahduttanut entisen Taidekasvatuksen osaston suvereeniuutta. Taidekasvatuksen koulutusohjelma on edelleen selkeästi suurin yhtenäinen yksikkö Taideteollisessa. Vuonna 2010 koulutusohjelman eri opintolinjoilla (perus-, muunto- ja Virt@koulutus, sekä CuMMA) oli yhteensä 356 opiskelijaa verrattuna vaikkapa toiseksi suurimman Teollisen muotoilun 207 opiskelijaan tai Taiteen laitoksen loppuihin 63 opiskelijaan. Tutkintojen määrässä Kuvataidekasvatus johtaa vieläkin selkeämmin.
Vallalla on kuitenkin sellainen tunne, että Taiteen laitos on "syömässä" taidekasvatuksen. Laitoksen nimi ja sen profiili ei tue taidekasvatusta sille arvoisella tavalla. Esimerkiksi kuvataidekasvatuksen jatkotutkinto-opiskelijat ovat nykyään Taiteen laitoksen jatkotutkinto-opiskelijoita. Tästähän tulee mieleen, että siellä tutkittaisiin taidetta, vaikka suurin osa opiskelijoita ovat taide- ja visuaalisen kulttuurikasvatuksen opiskelijoita.
“Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma on opettajankoulutusohjelma, jonka pääaine on visuaalinen kulttuurikasvatus”. Taiteen ja opettajankouluksen ero on mielestäni lähtökohtainen. En ota kantaa taiteeseen oppiaineena, ajattelutapana tai välineenä. Taiteen, minkälaisena se korkeakoulussa ymmärretään, päämääränä on taiteilijuus ja taidemaailma. Taidemaailma toimii markkinatalouden mekanismein. Tästä syntyy lähtökohtainen ero opettajuuteen: kasvatustiede pohjautuu humanismiin. Monet taiteilijat toimivat humanistisista lähtökohdista, mutta taidemaailma itsessään ei ole humanistinen instituutio. Emme voi siis ajatella taidekasvatuksesta että se olisi TAIDEkasvatusta. Emme kasvata taiteeseen vaan taiteellisten toimintatapojen avulla visuaaliseen kulttuuriin.
Yliopiston säätiöittäminen tuotti myöskin uuden johtamismallin. Yliopistoissa oli ennen kolmikantainen hallintomuoto. Osastoneuvostoissa päätäntävaltaa pitivät henkilökunta, opiskelijat ja ulkopuoliset. Nyt päätökset tekevät dekaanit jotka ovat rehtorin valitsemia. Tämä saattaa tietenkin johtaa tulevaisuudessa ongelmiin, koska Laitosta ei johdeta demokraattisesti ja koulusohjelmat eivät ole vahvuutensa mukaisessa päätäntäjärjestyksessä. En kuitenkaan tässä pureudu tähän tämän enempää.
Tiedottamisesta
Koulutusohjelmassa on huomattu, että monet ongelmat johtuvat tiedottamisesta ja sen puutteesta. Koulutusohjelma perusti imagotyöryhmän, jonka tarkoitus on pohtia imagotyötä ja tiedottamista. Tiedottamista tehostaa huomattavasti, jos siihen on tehty jonkinlainen strategia. Tiedotusstrategian pitäisi perustua organisaation strategiaan. Koulutusohjelmalla on strategia, mutta senkin tiedottaminen on ontunut. Ainakin itselleni ei ole tullut selkeää kuvaa siitä. Strategia perustuu aina imagopohdintaan. Siihen mitä halutaan olla. Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelmassa tämä on varsin muuttuvainen ja moninainen asia. Ei ole yhtä mallia, mutta tietynlainen perusta on kuitenkin löydettävissä. Tämä moninaisuus voi ja pitääkin olla osa imagoa. Imagotyö helpottaa ihmisiä käsittämään mitä ollaan ja tehdään. Opettajankoulutuksesta vastaavana organisaationa meillä ei ole varsinaisia asiakkaita, kenelle imago pitäisi tehdä tutuksi, mutta voinemme ajatella, että tämä on tärkeää myöskin yhteistyöorganisaatioille ja opiskelijoiksi hakeville. Viimeksi mainitut ovat erityisen riippuvaisia tiedottamisestamme, koska heillä ei oel kuin rajattu määrä kosketuspintoja organisaatioon.
Organisaatioviestinnän pitäisi perustua joihinkin yhdessä sovittuihin ja jaettuihin periaatteisiin. Nämä ovat samat kuin organisaatiota ohjaavat tekijät, sanottakoon sitä imagoksi, brändiksi, identiteetiksi tai muuksi. Identiteetin ohjaajaksi valitaan usein sellaisia työkaluja kuin visio, missio, strategia ja arvot (Kts. esim Hämäläinen & Maula 14-19; Infor, Helsinki 2004). Visio kertoo organisaation halutun tulevaisuuden tilan, missio viittaa organisaation tarkoitukseen, strategia niihin keinoihin miten edellä mainitut saavutetaan. Näiden lisäksi voidaan kirjata vielä organisaation arvot.
Koulutusohjelma perustaa tietenkin tehtävänsä valtion antamalle määräykselle opettajankoulutuksesta. Koulutusohjelmassa on myöskin määritelty tulevaisuuden tavoitteet sanamuodossa Future competencies, jotka olen tähän lyhentänyt:
1. The programme strenghtens co-operation and cross-disciplinarity.
2. The programme responds to new challenges of exploding growth of media culture by critical media and visual culture studies.
3. The programme gives art teacher students relevant competencies and pedagogical interaction skills for working in cross-cultural and international educational situations and environments (Marja Rastas 2011. Vapaasti lyhentänyt Heikka Jämsä)
Koulutusohjelman valtion käskemään tehtävään ja määriteltyyn visioon tai tulevaisuuden pätevyyksiin koulutusohjelman pitäisi toimintansa tällä hetkellä perustaa. Tässä kohtaa on tuleekin vastaan organisaation sisäinen viestintä. Tavoitteellisessa tilassahan kaikilla organisaatiossa työskentelevillä ja opiskelevilla olisi käsitys mihin suuntaan koulutusohjelmaa halutaan viedä. Tietoisuuden pitäisi näkyä teoissa ja teot näkyvät ulospäin. Tämä johtaisi siihen, että visiota toteutettaisiin. Tämä on on siis kriittinen kohta mennä mönkään. Koulutusohjelman johtajan pitäisi pystyä ulottamaan organisaation tavoitteet jokaisen opiskelijan ja henkilökuntaan kuuluvan tietoisuuteen. Tällä hetkellä koulutusohjelma ei ole kovin vahvoilla sisäisessä viestinnässä, kuten ei ulkoisessakaan.
Ulkoinen
Totta on, että Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelmalla on suuri puute näkyvyydessä. Ongelmana ei ole todellakaan toiminnan tai muun substanssin puute. Koulutusohjelmassa tapahtuu ja siellä tehdään valtava määrä kiinnostavia asioita. Toiminnan näkyväksi tekeminen onkin rankkaa työtä. Se vaatii omaistautuneisuutta ja selkeitä tavotteita.
Yksi ongelma on se, että koulutusohjelmassa ei ole henkilöä, jonka tehtävänä nämä systemaattisesti olisivat. Amanuenssien harteille ei voi tällaista kaiken muun työtaakan rinnalla laittaa. Henkilön pitäisi olla vahvasti mukana koulutusohjelman toiminnassa ja olla aktiivinen tiedon hankkija. Hänen pitää myöskin patistaa myöskin vaatia muiltakin selkeää tiedottamista. Akateemisessa maailmassa tiedottaminen on yleensäkin jäänyt vähälle huomiolle, koska esimerkiksi rahoitus ei ole ollut kiinni tunnettuuden määrästä vaan se on pohjautunut muille järjestelyille, toisin kuin markkinataloudessa. Tätä ei kuitenkaan voi pitää enää itsestäänselvyytenä.
Näkyvyydellä on kuitenkin nykyään oikea tilaus. Koulutusohjelmassa on identiteettikriisi ja siellä pelätään taidekasvatuksellisen näkökulman ja erityisesti kuvataideopettajuuden vesittymistä. Ei ole mahdollista enään olla seinäruusuna. Nyt on selkeä hetki teroittaa koulutusohjelman imagoa. Koulutusohjelman pitäisi näkyä ja kuulua niin Aalto-yliopiston sisällä kuin ympäröivissä instituutioissa ja yhteiskunnassa. Sen pitäisi ottaa oma paikkansa maan johtavana visuaalisen kulttuurikasvatuksen yksikkönä ja opettajankoulutusta ja pätetvyyttä tarjoavana yksikkönä.
Visuaalisen kulttuurin ymmärrys on yksi tärkeimpiä nykyihmisen kykyjä ja visuaalisen kulttuurikasvatuksen ammattilaisina olemme olemme osaltamme vastuussa, että oppilaiden, opiskelijoiden ja muiden kansalaisten kyvyt vastaavat tulevaisuuden tarpeita.
Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelman imagotyöryhmän alkusysäyksenä oli uhkakuva, jonka synnytti Aalto-yliopiston organisaatiomuutos. Se on selkeästi vavahduttanut entisen Taidekasvatuksen osaston suvereeniuutta. Taidekasvatuksen koulutusohjelma on edelleen selkeästi suurin yhtenäinen yksikkö Taideteollisessa. Vuonna 2010 koulutusohjelman eri opintolinjoilla (perus-, muunto- ja Virt@koulutus, sekä CuMMA) oli yhteensä 356 opiskelijaa verrattuna vaikkapa toiseksi suurimman Teollisen muotoilun 207 opiskelijaan tai Taiteen laitoksen loppuihin 63 opiskelijaan. Tutkintojen määrässä Kuvataidekasvatus johtaa vieläkin selkeämmin.
Vallalla on kuitenkin sellainen tunne, että Taiteen laitos on "syömässä" taidekasvatuksen. Laitoksen nimi ja sen profiili ei tue taidekasvatusta sille arvoisella tavalla. Esimerkiksi kuvataidekasvatuksen jatkotutkinto-opiskelijat ovat nykyään Taiteen laitoksen jatkotutkinto-opiskelijoita. Tästähän tulee mieleen, että siellä tutkittaisiin taidetta, vaikka suurin osa opiskelijoita ovat taide- ja visuaalisen kulttuurikasvatuksen opiskelijoita.
“Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma on opettajankoulutusohjelma, jonka pääaine on visuaalinen kulttuurikasvatus”. Taiteen ja opettajankouluksen ero on mielestäni lähtökohtainen. En ota kantaa taiteeseen oppiaineena, ajattelutapana tai välineenä. Taiteen, minkälaisena se korkeakoulussa ymmärretään, päämääränä on taiteilijuus ja taidemaailma. Taidemaailma toimii markkinatalouden mekanismein. Tästä syntyy lähtökohtainen ero opettajuuteen: kasvatustiede pohjautuu humanismiin. Monet taiteilijat toimivat humanistisista lähtökohdista, mutta taidemaailma itsessään ei ole humanistinen instituutio. Emme voi siis ajatella taidekasvatuksesta että se olisi TAIDEkasvatusta. Emme kasvata taiteeseen vaan taiteellisten toimintatapojen avulla visuaaliseen kulttuuriin.
Yliopiston säätiöittäminen tuotti myöskin uuden johtamismallin. Yliopistoissa oli ennen kolmikantainen hallintomuoto. Osastoneuvostoissa päätäntävaltaa pitivät henkilökunta, opiskelijat ja ulkopuoliset. Nyt päätökset tekevät dekaanit jotka ovat rehtorin valitsemia. Tämä saattaa tietenkin johtaa tulevaisuudessa ongelmiin, koska Laitosta ei johdeta demokraattisesti ja koulusohjelmat eivät ole vahvuutensa mukaisessa päätäntäjärjestyksessä. En kuitenkaan tässä pureudu tähän tämän enempää.
Tiedottamisesta
Koulutusohjelmassa on huomattu, että monet ongelmat johtuvat tiedottamisesta ja sen puutteesta. Koulutusohjelma perusti imagotyöryhmän, jonka tarkoitus on pohtia imagotyötä ja tiedottamista. Tiedottamista tehostaa huomattavasti, jos siihen on tehty jonkinlainen strategia. Tiedotusstrategian pitäisi perustua organisaation strategiaan. Koulutusohjelmalla on strategia, mutta senkin tiedottaminen on ontunut. Ainakin itselleni ei ole tullut selkeää kuvaa siitä. Strategia perustuu aina imagopohdintaan. Siihen mitä halutaan olla. Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelmassa tämä on varsin muuttuvainen ja moninainen asia. Ei ole yhtä mallia, mutta tietynlainen perusta on kuitenkin löydettävissä. Tämä moninaisuus voi ja pitääkin olla osa imagoa. Imagotyö helpottaa ihmisiä käsittämään mitä ollaan ja tehdään. Opettajankoulutuksesta vastaavana organisaationa meillä ei ole varsinaisia asiakkaita, kenelle imago pitäisi tehdä tutuksi, mutta voinemme ajatella, että tämä on tärkeää myöskin yhteistyöorganisaatioille ja opiskelijoiksi hakeville. Viimeksi mainitut ovat erityisen riippuvaisia tiedottamisestamme, koska heillä ei oel kuin rajattu määrä kosketuspintoja organisaatioon.
Organisaatioviestinnän pitäisi perustua joihinkin yhdessä sovittuihin ja jaettuihin periaatteisiin. Nämä ovat samat kuin organisaatiota ohjaavat tekijät, sanottakoon sitä imagoksi, brändiksi, identiteetiksi tai muuksi. Identiteetin ohjaajaksi valitaan usein sellaisia työkaluja kuin visio, missio, strategia ja arvot (Kts. esim Hämäläinen & Maula 14-19; Infor, Helsinki 2004). Visio kertoo organisaation halutun tulevaisuuden tilan, missio viittaa organisaation tarkoitukseen, strategia niihin keinoihin miten edellä mainitut saavutetaan. Näiden lisäksi voidaan kirjata vielä organisaation arvot.
Koulutusohjelma perustaa tietenkin tehtävänsä valtion antamalle määräykselle opettajankoulutuksesta. Koulutusohjelmassa on myöskin määritelty tulevaisuuden tavoitteet sanamuodossa Future competencies, jotka olen tähän lyhentänyt:
1. The programme strenghtens co-operation and cross-disciplinarity.
2. The programme responds to new challenges of exploding growth of media culture by critical media and visual culture studies.
3. The programme gives art teacher students relevant competencies and pedagogical interaction skills for working in cross-cultural and international educational situations and environments (Marja Rastas 2011. Vapaasti lyhentänyt Heikka Jämsä)
Koulutusohjelman valtion käskemään tehtävään ja määriteltyyn visioon tai tulevaisuuden pätevyyksiin koulutusohjelman pitäisi toimintansa tällä hetkellä perustaa. Tässä kohtaa on tuleekin vastaan organisaation sisäinen viestintä. Tavoitteellisessa tilassahan kaikilla organisaatiossa työskentelevillä ja opiskelevilla olisi käsitys mihin suuntaan koulutusohjelmaa halutaan viedä. Tietoisuuden pitäisi näkyä teoissa ja teot näkyvät ulospäin. Tämä johtaisi siihen, että visiota toteutettaisiin. Tämä on on siis kriittinen kohta mennä mönkään. Koulutusohjelman johtajan pitäisi pystyä ulottamaan organisaation tavoitteet jokaisen opiskelijan ja henkilökuntaan kuuluvan tietoisuuteen. Tällä hetkellä koulutusohjelma ei ole kovin vahvoilla sisäisessä viestinnässä, kuten ei ulkoisessakaan.
Ulkoinen
Totta on, että Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelmalla on suuri puute näkyvyydessä. Ongelmana ei ole todellakaan toiminnan tai muun substanssin puute. Koulutusohjelmassa tapahtuu ja siellä tehdään valtava määrä kiinnostavia asioita. Toiminnan näkyväksi tekeminen onkin rankkaa työtä. Se vaatii omaistautuneisuutta ja selkeitä tavotteita.
Yksi ongelma on se, että koulutusohjelmassa ei ole henkilöä, jonka tehtävänä nämä systemaattisesti olisivat. Amanuenssien harteille ei voi tällaista kaiken muun työtaakan rinnalla laittaa. Henkilön pitäisi olla vahvasti mukana koulutusohjelman toiminnassa ja olla aktiivinen tiedon hankkija. Hänen pitää myöskin patistaa myöskin vaatia muiltakin selkeää tiedottamista. Akateemisessa maailmassa tiedottaminen on yleensäkin jäänyt vähälle huomiolle, koska esimerkiksi rahoitus ei ole ollut kiinni tunnettuuden määrästä vaan se on pohjautunut muille järjestelyille, toisin kuin markkinataloudessa. Tätä ei kuitenkaan voi pitää enää itsestäänselvyytenä.
Näkyvyydellä on kuitenkin nykyään oikea tilaus. Koulutusohjelmassa on identiteettikriisi ja siellä pelätään taidekasvatuksellisen näkökulman ja erityisesti kuvataideopettajuuden vesittymistä. Ei ole mahdollista enään olla seinäruusuna. Nyt on selkeä hetki teroittaa koulutusohjelman imagoa. Koulutusohjelman pitäisi näkyä ja kuulua niin Aalto-yliopiston sisällä kuin ympäröivissä instituutioissa ja yhteiskunnassa. Sen pitäisi ottaa oma paikkansa maan johtavana visuaalisen kulttuurikasvatuksen yksikkönä ja opettajankoulutusta ja pätetvyyttä tarjoavana yksikkönä.
Visuaalisen kulttuurin ymmärrys on yksi tärkeimpiä nykyihmisen kykyjä ja visuaalisen kulttuurikasvatuksen ammattilaisina olemme olemme osaltamme vastuussa, että oppilaiden, opiskelijoiden ja muiden kansalaisten kyvyt vastaavat tulevaisuuden tarpeita.
maanantai 20. kesäkuuta 2011
Nettitoimintojen historiaa
Kävin läpi Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelman internetissä olleita toimintoja entisen lehtorin, Esa Salmion kanssa. Esa Salmio toimi koulutusohjelmassa tuntiopettajana, lehtorina ja asiantuntijana 2000-luvun alusta asti ja oli paljolti vastuussa verkko-opetuksen sujumisesta ja muista tieto- ja viestintäteknisistä asioista. Hänen toimenkuvaansa kuului olla tekninen ja pedagoginen tuki verkkopedagogisisssa seikoissa. Nyttemmin Salmio on siirtynyt vastaavanlaisiin työtehtäviin, mutta koko yliopiston mittakaavassa.
Keskustelussa nousi esiin verkkopedagogiset seikat ja erityisesti Virt@-koulutusohjelma (http://virta3.uiah.fi/). Taideteollinen Korkeakoulu teki yhteistyötä muiden yliopistojen kanssa tarjoten kuvataideopettajien pätevöittämiskoulutusta nimen omaan etä- ja monimuoto-opiskeluna. Virt@ on ollut ilmeisesti pioneeriprojekteja verkkopedagogiikassa ja saanutkin osakseen mielenkiintoa. Verkkoa on hyödynnetty myös Sivuaineverkossa, joka tukee luokan- ja aineenopettajien sivuianeopintoja.
 |
| graafi 2 |
Muita tämänhetkisisiä verkkoprojekteja ovat ainakin:
Arted.uiah:
Projektitietokanta:
Taidekasvatuksen kuva-arkisto (vai kuvataideopetuksen kuva-arkisto):
Aalto ArtEd -blogi
Synnyt -lehti
Kuviscast -podcastit
Hollo-instituutti
Kooman blogi
Timo Kuohukosken opetusblogit:
Mediapedagogiikka:
Kuvan tarkastelu:
Introduction to Photography:
Koulutusohjelmassa on ollut myös paljon muita verkkokokeiluja, kuten Kuhasumppu ja Taukotila, mutta jotka ovat jääneet historiaan. Salmion mielestä on ollut hyvä, että on tehty paljon erilaisia kokeiluja, joista on voitu aina oppia mikä toimii ja mikä ei.
Puhuimme myös siitä, miten juuri taidekasvattajien ammattitaitoa tarvitaan verkossa toimimisessa. Salmion mukaan tulevaisuudessa tarvitaan erityisesti ihmistietoa, tiedon analysointia ja tiedon visualisointia. Näitä kaikkia pitäisi ainakin löytyä visuaalisen kulttuurikasvatuksen ammattilaisilta.
Puhuimme myös hieman tiedottamisesta, mutta Salmio ei juurikaan ajatellut toimiaan tiedottamisen vaan pedagogisen ja teknisen avun kannalta. Tämä on koulutusohjelmassa, kuten kaikkialla muuallakin, iso haaste. Miten saada jaettua tietoa niin sisäisesti, kuin ulkoisestikin?
-Heikka
torstai 9. kesäkuuta 2011
Taidekasvatuksen digitaalinen jalanjälki
Edellisessä kirjoituksessa kävin läpi opiskelualaani liittyviä termejä. Tein selvityksen siitä, mitä nämä sanat tuovat esille internetistä. Siis googlasin ne. Unelmatapauksessa kaikista termeistä tulisi selvät viittaukset koulutusohjelmaamme. Hakukone Googlen hakuperusteet ovat ilmeisen monimutkaiset, mutta nyrkkisääntönä on se, että mitä enemmän kävijöitä sivustolla ja kyseisen sanan mainintoja on, sitä korkeammalla näkyy hakutuloksissa. Koulutusohjelman imagotyöryhmä oli melko lailla samaa mieltä siitä, että taidekasvatuksesta kinnostuneen mahdollisen opiskelijan tulisi löytää mahdollisimman helposti oikeaan paikkaan. Eli koulutusohjelma pitäisi näkyä mahdollisimman korkealla googlen hauissa. Otin aineistoon mukaan vain kymmenen ensimmäistä, eli ensimmäisen sivun google-hausta.
Taidekasvatus, 76 300 osumaa. Termilllä taidekasvatus tuli useampi osuma Jyväskylän Yliopistoon, jossa on mahdollista opiskella taidekasvatusta. Jyväskylä ei kuitenkaan valmista Kuvataideopettajia. Kärkipäässä oli myös taidekasvatus-artikkeli wikipediassa. Artikkeli oli valitettavasti tynkä ja vanhentunut. Linkit koulutusohjelmaamme oli vanhentuneet ja tietokin oli ajalta ennen Aalto-yliopistoa. Termi taidekasvatus viittaa tottakai muuhunkin kuin kuvataiteeseen. Sibelius-akatemian täydennyskoulutuksen verkkomateriaali olikin kiipinyt useammallekin sijalle ensimmäisellä sivulla.
Listalla oli myös terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen artikkeli ja Helsingin kaupungin taidekasvatuksen sivu, eli lasten ja nuorten kuvaitaidekoulu Annantalo.
Henkilökohtainen suosikkini oli taidekasvatus.fi -domainin omistava Riihimäen Luomuruokapiirin pari vuotta sitten päivitetyt kotisivut.
Haulla Taidekasvatuksen opiskelu löytyi vain Turun sivuaine ja Jyväskylän Yliopisto, sekä Suomi24 keskustelu meidän koulutusohjelmaamme hakemisesta.
Tuomio: Koulutushjelmamme ei löydy haulla taidekasvatus
Kuvataidekasvatus,10 500 osumaa. Kokeilin seuraavaksi onneani koulutusohjelman nimellä. Hakusana kuvataidekasvatus toi onneksi sentään enemmän näkyvyyttä koulutusohjelmalle. Kymmenen ensimmäisen listaan mahtuivat opiskelijaksi hakeutuvien palvelut Opintoluotsi ja Studentum niin Aallon kuin Lapin Yliopiston osalta. Kolmas sija oli kuitenkin jouduttu luovuttamaan Turun Yliopiston sivuaineopiskelijoiden blogille. Uusi opiskelija löytäisi myös Aalto Studies -sivun, joka onkin hänelle tarkoitettu. Aalto-yliopistosta korkeimmalle kiri kuitenkin Taikin sivujen Frami, johon opiskelijat voivat laittaa omia töitään esille. Viimeiset kolme linkkiä eivät toimineet.
Tuomio: Koulutusohjelmamme hakuohjeet löytyvät, jos tajuaa etsiä tällä termillä. Google pitää blogeista enemmän kuin nettisivuista.
Visuaalinen kulttuurikasvatus, 3600 osumaa. Pääaineemme nimi tuotti hyvän määrän oikeansuuntaisia osumia. Taikin ulkopuoliset löydöt olivat taidekasvatusblogeista ja sinällään ihan hyviä lisiä. Huomionarvoista oli se, että kolme kymmenestä ensimmäisestä osumasta oli TokyoWikiin entisen ylioppilaskunnan hallituksiin.
Tuomio: Visuaalinen kulttuurikasvatus näyttäisi olevan selkeästi koulutusohjelmamme "omaisuutta".
Kuvis, 82 200 osumaa. Sanalla kuvis löytyi paljolti koulujen ja opettajien blogeja. Meinasin saada halvauksen, kun ensimmäisellä osumalla: ”Nämä pikku-kisut teimme siten, että opetin vaiheittain oppilaita dokumenttikameran avulla. Eli piirsin ensin itse, ja oppilaat perässä. Tuli ilmeikkäitä katteja:)” Eli sitä ihka-aitoa puuhastelua, johon 90 prosenttia vanhemmista, ja nuoremmistakin, sukupolvista taidekasvatuksen yhdistää. Hakusanalla löytyi myös ensimmäinen Facebook-linkki: Kuvis Karkkila -niminen pseudohenkilö, joka edustaa Karkkilan Taidekoulua.
Monissa hauissa löytyi myöskin blogilistan avainsanahaku. Blogit olivat muutenkin melko vahvasti esillä hakuehdoissa. Myöskin keskustelupalstat tulevat melko usein esille. Blogit ja keskustelupalstat nousevat esiin nimenomaan eloisuutensa ansiosta. Tällainen eloisuus ei näy helposti instituutioiden kotisivuilla tai muissa jäykissä ja muodollisissa sivustoissa.
Koulutusohjelmassamme ja alumniyhteisössä kuitenkin on eloa. Siellä on ihmisiä jotka ovat hyvin aikaansaavia ja tekevät valtavasti erilaisia projekteja. Internetissä tästä ei näy kuitenkaan jälkeäkään. Visuaalisen kulttuurikasvatuksen sanansaattajina tämä asia pitäisi kuitenkin muuttaa. Meidän ei tarvitsisi miettiä juurikaan muuta kuin sitä miten tuotettu sisältö saataisiin leviämään.
Näistä teemoista jatketaan myöhemmin. Nyt kuitenkin helteinen ilta kutsuu viihtymään.
-H
Taidekasvatus, 76 300 osumaa. Termilllä taidekasvatus tuli useampi osuma Jyväskylän Yliopistoon, jossa on mahdollista opiskella taidekasvatusta. Jyväskylä ei kuitenkaan valmista Kuvataideopettajia. Kärkipäässä oli myös taidekasvatus-artikkeli wikipediassa. Artikkeli oli valitettavasti tynkä ja vanhentunut. Linkit koulutusohjelmaamme oli vanhentuneet ja tietokin oli ajalta ennen Aalto-yliopistoa. Termi taidekasvatus viittaa tottakai muuhunkin kuin kuvataiteeseen. Sibelius-akatemian täydennyskoulutuksen verkkomateriaali olikin kiipinyt useammallekin sijalle ensimmäisellä sivulla.
Listalla oli myös terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen artikkeli ja Helsingin kaupungin taidekasvatuksen sivu, eli lasten ja nuorten kuvaitaidekoulu Annantalo.
Henkilökohtainen suosikkini oli taidekasvatus.fi -domainin omistava Riihimäen Luomuruokapiirin pari vuotta sitten päivitetyt kotisivut.
Haulla Taidekasvatuksen opiskelu löytyi vain Turun sivuaine ja Jyväskylän Yliopisto, sekä Suomi24 keskustelu meidän koulutusohjelmaamme hakemisesta.
Tuomio: Koulutushjelmamme ei löydy haulla taidekasvatus
Kuvataidekasvatus,10 500 osumaa. Kokeilin seuraavaksi onneani koulutusohjelman nimellä. Hakusana kuvataidekasvatus toi onneksi sentään enemmän näkyvyyttä koulutusohjelmalle. Kymmenen ensimmäisen listaan mahtuivat opiskelijaksi hakeutuvien palvelut Opintoluotsi ja Studentum niin Aallon kuin Lapin Yliopiston osalta. Kolmas sija oli kuitenkin jouduttu luovuttamaan Turun Yliopiston sivuaineopiskelijoiden blogille. Uusi opiskelija löytäisi myös Aalto Studies -sivun, joka onkin hänelle tarkoitettu. Aalto-yliopistosta korkeimmalle kiri kuitenkin Taikin sivujen Frami, johon opiskelijat voivat laittaa omia töitään esille. Viimeiset kolme linkkiä eivät toimineet.
Tuomio: Koulutusohjelmamme hakuohjeet löytyvät, jos tajuaa etsiä tällä termillä. Google pitää blogeista enemmän kuin nettisivuista.
Visuaalinen kulttuurikasvatus, 3600 osumaa. Pääaineemme nimi tuotti hyvän määrän oikeansuuntaisia osumia. Taikin ulkopuoliset löydöt olivat taidekasvatusblogeista ja sinällään ihan hyviä lisiä. Huomionarvoista oli se, että kolme kymmenestä ensimmäisestä osumasta oli TokyoWikiin entisen ylioppilaskunnan hallituksiin.
Tuomio: Visuaalinen kulttuurikasvatus näyttäisi olevan selkeästi koulutusohjelmamme "omaisuutta".
 |
| Graafi 1 |
Kuvis, 82 200 osumaa. Sanalla kuvis löytyi paljolti koulujen ja opettajien blogeja. Meinasin saada halvauksen, kun ensimmäisellä osumalla: ”Nämä pikku-kisut teimme siten, että opetin vaiheittain oppilaita dokumenttikameran avulla. Eli piirsin ensin itse, ja oppilaat perässä. Tuli ilmeikkäitä katteja:)” Eli sitä ihka-aitoa puuhastelua, johon 90 prosenttia vanhemmista, ja nuoremmistakin, sukupolvista taidekasvatuksen yhdistää. Hakusanalla löytyi myös ensimmäinen Facebook-linkki: Kuvis Karkkila -niminen pseudohenkilö, joka edustaa Karkkilan Taidekoulua.
Monissa hauissa löytyi myöskin blogilistan avainsanahaku. Blogit olivat muutenkin melko vahvasti esillä hakuehdoissa. Myöskin keskustelupalstat tulevat melko usein esille. Blogit ja keskustelupalstat nousevat esiin nimenomaan eloisuutensa ansiosta. Tällainen eloisuus ei näy helposti instituutioiden kotisivuilla tai muissa jäykissä ja muodollisissa sivustoissa.
Koulutusohjelmassamme ja alumniyhteisössä kuitenkin on eloa. Siellä on ihmisiä jotka ovat hyvin aikaansaavia ja tekevät valtavasti erilaisia projekteja. Internetissä tästä ei näy kuitenkaan jälkeäkään. Visuaalisen kulttuurikasvatuksen sanansaattajina tämä asia pitäisi kuitenkin muuttaa. Meidän ei tarvitsisi miettiä juurikaan muuta kuin sitä miten tuotettu sisältö saataisiin leviämään.
Näistä teemoista jatketaan myöhemmin. Nyt kuitenkin helteinen ilta kutsuu viihtymään.
-H
keskiviikko 8. kesäkuuta 2011
Taidekasvatuksen kirjoitusasut
Taidekasvatus, kuvataidekasvatus ja visuaalinen kulttuurikasvatus viittaavat kaikki koulutusohjelmaamme. Siis Aalto-yliopiston Taideteollisen Korkeakoulun Taiteen Laitoksen Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelmaan. Meistä valmistuu siis kuvisopeja kouluihin ja muita "taidepedagogeja" esimerkiksi vapaaseen sivistystyöhön ja museoihin. Kouluissa opetamme Kuvataide -nimistä oppiainetta, josta monet käyttävät vieläkin vuonna 1999 vaidettua nimeä Kuvaamataito.
Ennen Aaltoyliopiston syntyä Taikissa oli Taidekasvatuksen Osasto. Organisaatiouudistuksessa osasto sulautettiin yhteen suuremmaksi Taiteen Laitokseksi. Näin siis termi Taidekasvatus hävisi koulustamme. Jäljellä on siis enää koulutusohjelmamme nimi, joka on uusiosana johtuen kuvataide-oppiaineesta; Kuvataidekasvatus.
Jo vuosia koulutusohjelmamme painopisteet ovat muuttuneet ja pääaineemme nimi onkin Visuaalinen kulttuurikasvatus.
Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma on opettajankoulutusohjelma, jonka pääaineena on visuaalinen kulttuurikasvatus. Siihen kuuluvat kuvataide, muotoilu, arkkitehtuuri, rakennettu ympäristö, visuaalinen media ja uudet oppimisympäristöt.
/taik.fi
Siis termejä on useita ja ne tarkoittavat useimmiten samaa asiaa, eli Taikissa opiskelevia ja työskenteleviä taidekasvattajia. Itse pidän eniten termeistä visuaalinen kulttuurikasvatus tai kuvis.
-Heikka
maanantai 30. toukokuuta 2011
Sisältö on kuningas
"Pahimmassa tapauksessa sosiaalisen median ohjeistajilla ei ole edes omaa blogia"
Isokangas & Vassinen 2010
Olen loppusuoralla visuaalisen kulttuurikasvatuksen opinnoissa. Valmistun Aaltoyliopiston kuvataidekasvatuksen koulutusohjelmasta luultavasti keväällä 2012.
Opintoni on suuntautunut digitaaliseen kuvailmaisuun ja mediakasvatukseen. Olen toiminut digitaalisen kuvailmaisun tuntiopettajana ja olen myöskin Taideteollisen korkeakoulun tieto- ja viestintäteknologian vastuuopettaja.
Olen ollut kiinnostunut kuvataideopettajien koulutuksen sisällöstä ja käytännöistä. Olen myöskin erittäin kiinnostunut kaiken kehittämisestä. Ajattelin, että lopputyö on hyvä tapa tehdä jonkinlainen hyödyllinen kehitysprojekti tai vastaava.
Tein ensin lopputyösuunnitelmaa tulevan tieto- ja viestintäteknologian opetuksen kehittämisestä, mutta käydessäni opetuksen mahdollisuuksia läpi edellisen opettajan, huomasin että hän oli jo toteuttanut monia ehdotuksia. Tähän lisättynä se, että kurssin tuntimääriä leikataan ennestään suppeasta määrästä sai minut tulemaan siihen päätökseen, ettei materiaalia ole tarpeeksi ja se ei ole tarpeeksi "oma juttuni" lopputyökseni.
Keskusteltuani aiheesta ohjaavan opettajani Marja Rastaan kanssa, hän ehdotti, että voisin lopputyöni puitteissa osallistua Taidepedagoginen Studio -projektiin, jossa koulutusohjelman lähellä olevia virtuaalisesti tapaavia ryhmiä kerättäisiin yhteen eräänlaiseen portaaliin. Tämän portaalin olisi toivottavaa johtaa myöskin mahdollisiin uusiin oppimisympäristöihin.
Tämän projektiin tiimoilta liityin Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelman imago-työryhmään. Imago-työryhmässä pohdittiin juuri samoja näkyväksi tekemisen ja yhteistyön ongelmia. Ne olivat tulleet jälleen ajankohtaiseksi organisaatiomuutosten ja uusien nettisivujen takia. Ryhmässä puhuttiin taidekasvatuksen imagosta. Eli oliko sitä olemassa, kun osasto sulautettiin isommaksi Taiteen laitokseksi. Taidekasvatus -sanaparia ei esimerkiksi ole enää missään virallisessa yhteydessä. Taidekasvatuksen googlaamalla päätyy osaston vanhoille sivuille. Tämä ei työryhmän mukaan ollut toivottavaa.
Ilmoille nousi siis koulutusohjelman imagon rakennus internetissä. Kuka tällaista työtä pystyisi tekemään? Julki lausuttuja asiasanoja olisi varmasti ainakin: dokumentointi, brändäys, kuvataideopettajuus, substanssi, viestintä täydennyskoulutus, opettajankoulutus.
Työryhmän kokouksessa päädyttiin siihen, että tämän aiheen alustaminen sopisi hyvin osaksi lopputyötäni. Kaikki, mitä olimme Taidepedagogisesta Studiosta puhuneet, näkyi selvästi tässä aiheessa. Imagotyön pohjustaminen on nimenomaan sitä työtä, mikä pitää tehdä ensiksi. Työryhmän tavoitteena on luoda ajatelma siitä, miten työtä voitaisiin jatkaa.
Tästä kehkeytyi alustava tutkimusaihe tai -tehtävä:
Muutosprosessissa olevan organisaation identiteetti/brandi/viestintäongelmat.
Tavoitteena on saada luotua ehdotelma työn jatkamiselle ja kerätä ehdotelmasta palautetta.
Valitsin alustavaksi kirjallisuudeksi brändäykseen, yrityksen identiteettiin ja verkkosisältöön liittyviä opuksia. Keskustelimme Marjan kanssa siitä, miten meidänkin akateeminen yhteisö joutuu ottamaan huomioon yritysmaailmalle tuttuja termejä ja ajatuksia. Tämä onkin yksi hyvä aihe tutkielmassani käsiteltäväksi. Minun pitää tietysti ottaa huomioon nimenomaan meille tärkeät asiat. Eli se, mitä tarvitaan ja halutaan tehdä. Tällaisessa selvitystyössä on myöskin tärkeää, että on joka vaiheessa kontaktissa muihinkin toimijoihin. Eikä turhaan tee sellaisia asioita, jotka on jo tehty. En myöskään ole viestinnän ammattilainen, joten kaikki ajatukseni lähtee nimenomaan visuaalisen kulttuurikasvatuksen lähtökohdista
Aion käyttää tätä avointa blogia tutkimuspäiväkirjanani. Toivon, että kaikki, jotka ovat tekemisissä tutkielmani käsittelemissä organisaatioissa, tai muuten vaan kiinnostuneet kommentoisivat ajatuksiani joko suoraan tähän tai sähköpostitse osoitteeseen hjamsa_at_gmail_piste_com.
-Heikka
Isokangas & Vassinen 2010
Olen loppusuoralla visuaalisen kulttuurikasvatuksen opinnoissa. Valmistun Aaltoyliopiston kuvataidekasvatuksen koulutusohjelmasta luultavasti keväällä 2012.
Opintoni on suuntautunut digitaaliseen kuvailmaisuun ja mediakasvatukseen. Olen toiminut digitaalisen kuvailmaisun tuntiopettajana ja olen myöskin Taideteollisen korkeakoulun tieto- ja viestintäteknologian vastuuopettaja.
Olen ollut kiinnostunut kuvataideopettajien koulutuksen sisällöstä ja käytännöistä. Olen myöskin erittäin kiinnostunut kaiken kehittämisestä. Ajattelin, että lopputyö on hyvä tapa tehdä jonkinlainen hyödyllinen kehitysprojekti tai vastaava.
Tein ensin lopputyösuunnitelmaa tulevan tieto- ja viestintäteknologian opetuksen kehittämisestä, mutta käydessäni opetuksen mahdollisuuksia läpi edellisen opettajan, huomasin että hän oli jo toteuttanut monia ehdotuksia. Tähän lisättynä se, että kurssin tuntimääriä leikataan ennestään suppeasta määrästä sai minut tulemaan siihen päätökseen, ettei materiaalia ole tarpeeksi ja se ei ole tarpeeksi "oma juttuni" lopputyökseni.
Keskusteltuani aiheesta ohjaavan opettajani Marja Rastaan kanssa, hän ehdotti, että voisin lopputyöni puitteissa osallistua Taidepedagoginen Studio -projektiin, jossa koulutusohjelman lähellä olevia virtuaalisesti tapaavia ryhmiä kerättäisiin yhteen eräänlaiseen portaaliin. Tämän portaalin olisi toivottavaa johtaa myöskin mahdollisiin uusiin oppimisympäristöihin.
Tämän projektiin tiimoilta liityin Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelman imago-työryhmään. Imago-työryhmässä pohdittiin juuri samoja näkyväksi tekemisen ja yhteistyön ongelmia. Ne olivat tulleet jälleen ajankohtaiseksi organisaatiomuutosten ja uusien nettisivujen takia. Ryhmässä puhuttiin taidekasvatuksen imagosta. Eli oliko sitä olemassa, kun osasto sulautettiin isommaksi Taiteen laitokseksi. Taidekasvatus -sanaparia ei esimerkiksi ole enää missään virallisessa yhteydessä. Taidekasvatuksen googlaamalla päätyy osaston vanhoille sivuille. Tämä ei työryhmän mukaan ollut toivottavaa.
Ilmoille nousi siis koulutusohjelman imagon rakennus internetissä. Kuka tällaista työtä pystyisi tekemään? Julki lausuttuja asiasanoja olisi varmasti ainakin: dokumentointi, brändäys, kuvataideopettajuus, substanssi, viestintä täydennyskoulutus, opettajankoulutus.
Työryhmän kokouksessa päädyttiin siihen, että tämän aiheen alustaminen sopisi hyvin osaksi lopputyötäni. Kaikki, mitä olimme Taidepedagogisesta Studiosta puhuneet, näkyi selvästi tässä aiheessa. Imagotyön pohjustaminen on nimenomaan sitä työtä, mikä pitää tehdä ensiksi. Työryhmän tavoitteena on luoda ajatelma siitä, miten työtä voitaisiin jatkaa.
Tästä kehkeytyi alustava tutkimusaihe tai -tehtävä:
Muutosprosessissa olevan organisaation identiteetti/brandi/viestintäongelmat.
Tavoitteena on saada luotua ehdotelma työn jatkamiselle ja kerätä ehdotelmasta palautetta.
Valitsin alustavaksi kirjallisuudeksi brändäykseen, yrityksen identiteettiin ja verkkosisältöön liittyviä opuksia. Keskustelimme Marjan kanssa siitä, miten meidänkin akateeminen yhteisö joutuu ottamaan huomioon yritysmaailmalle tuttuja termejä ja ajatuksia. Tämä onkin yksi hyvä aihe tutkielmassani käsiteltäväksi. Minun pitää tietysti ottaa huomioon nimenomaan meille tärkeät asiat. Eli se, mitä tarvitaan ja halutaan tehdä. Tällaisessa selvitystyössä on myöskin tärkeää, että on joka vaiheessa kontaktissa muihinkin toimijoihin. Eikä turhaan tee sellaisia asioita, jotka on jo tehty. En myöskään ole viestinnän ammattilainen, joten kaikki ajatukseni lähtee nimenomaan visuaalisen kulttuurikasvatuksen lähtökohdista
Aion käyttää tätä avointa blogia tutkimuspäiväkirjanani. Toivon, että kaikki, jotka ovat tekemisissä tutkielmani käsittelemissä organisaatioissa, tai muuten vaan kiinnostuneet kommentoisivat ajatuksiani joko suoraan tähän tai sähköpostitse osoitteeseen hjamsa_at_gmail_piste_com.
-Heikka
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)